tiistai 13. helmikuuta 2018

Murad, Nadia: Viimeinen tyttö

Nadia Murad ja Jenna Krajeski: Viimeinen tyttö: olin Isisin vankina

The Last Girl - My Story ...., 2017

Suom. Sami Heino

Otava, 2018

Luin ~ 13.2.2018



Kuvaus:
Rankka selviytymistarina naisesta, joka pakeni terroristien seksiorjuudesta.
Irakilaisen 21-vuotiaan Nadian rauhaisa elämä muuttui täysin, kun Isis valloitti kotikylän, tappoi hänen perheensä ja myi hänet seksiorjaksi. Sama kohtalo on ollut tuhansilla muilla jesiditytöillä. Harvinainen Isisin sisäpiirin kuvaus paljastaa, millaista on elää terroristien hirmuhallinnon vankina.

Kommentti:
Eihän tällaista haluaisi olevan olemassa. Mutta kun joku ryhtyy ihmisoikeusaktivistiksi ja kertoo oman karun tarinansa, niin täytyy tällaiset tarinat myös lukea. Ei voi olla miettimättä, mitä kirjan henkilöille nyt kuuluu. Ketkä heistä ovat joutuneet vaikeuksiin vaikkapa tämän kirjan kirjoittamisen takia.

(318 sivua.)

lauantai 10. helmikuuta 2018

Thomas, Angie: Viha jonka kylvät

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

The Hatu U Give, 2017

Otava, 2017

Suom. Kaijamari Sivill

Luin ~ 10.2.2018



Kuvaus:
Millaista on olla musta nuori tämän päivän Amerikassa? Kirjasensaatio, ajankohtaisempi kuin koskaan.

16-vuotias Starr on köyhän slummin kasvatti, joka käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Ristiriita kahden maailman välillä kärjistyy, kun poliisi ampuu syyttä Starrin ystävän, joka kuolee Starrin syliin.
Starr on ainoa silminnäkijä, ja hänen todistuksensa voi tuhota koko mustan yhteisön. Se voi myös maksaa hänen henkensä.


Kommentti:
Vahva suositus tälle kirjalle, kannattaa lukea. Kannattaa tosin myöskin varautua voimakkaaseen kielenkäyttöön, kirosanoja ei tässä säästellä.
(397 sivua.)

perjantai 2. helmikuuta 2018

Rimpelä, Anna: Pitkään meni ihan hyvin

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin

Otava, 2018

Luin ~ 2.2.2018



Kuvaus :
Täältä tulee Aino Ritari! Mummohuumori valloittaa – ja pöyristyttää herkkähermoisia

Kahdeksankymppisellä Ainolla on kuolemaanvalmistautumisprojekti, mutta siitä ei tahdo tulla mitään, kun naapurustossa tapahtuu alati kaikenlaista kuohuttavaa. Rullaattori rämisten Aino kiirehtii asioiden ja naapurin Munan (Monan) edelle. Mutta sitten saapuu Lähetysyhdistykseltä kirje, joka mullistaa hetkeksi Ainon elämän. Tarvitaanko tässä nyt neuvolan vai pikemminkin seksiammattilaisen apua?

Seppo Miekk’oja on avulias ja herkkäsieluinen leskimies. Muutto Aino Ritarin naapuriin ei tee Sepon sydämelle hyvää – vai tekeekö sittenkin?
Riemukas esikoisromaani repii huumorin esiin sieltä, missä sitä ei mielellään saisi olla.


Kommentti:

Hmmmm... Tarina sinänsä oli ihan hauska, mutta jostain syystä en oikein koko aikana lämmennyt tälle kirjalle.
Tämähän on jonkin sortin muoti-ilmiökin, nämä mielensäpahoittajavanhukset, jotka ottavat ja lähtevät irrottelemaan. Dementian tai muiden muistihäiriöiden piikkiin menee kaikenlaista hassua, ajatuksissa ja teoissa.
Hyvätkin hetkensä kirjalla oli, mutta harmllisesti henkilöt eivät ainakaan mulle alkaneet oikein elää. Mielikuvitusta juonessa toki oli, ja kieltäkin pyöriteltiin hauskasti. Mitään kovin uutta en tästä kuitenkaan löytänyt, tuli vain mieleen se Satavuotias, joka karkasi ikkunasta (tms.), joka sekin jäi multa kesken.
Välillä Aino kuulosti myös vähän liikaa Kyrön Mielensäpahoittajalta, ja olivathan molemmat päähenkilöt lopulta keskenään aika samanlaisia.
Ehkä tästä puuttuivat sellaiset "vastahenkilöt", jotka olisivat tuoneet päähenkilöiden piirteet paremmin esille. Nythän Aino-mummelikin kävi melkoisen yksipuolisia keskusteluja eri tahojen kanssa, vuoropuhelua ei niinkään ollut.
Meinasin jättää kesken, mutta luin nyt kuitenkin loppuun.

(268 sivua.)
p.s. Lukuvinkki FB:n Kirjallisuuden ystävistä.

tiistai 30. tammikuuta 2018

Schulman, Alex: Unohda minut

Alex Schulman: Unohda minut

Glöm mig, 2016

Suom. Raija Rintamäki

Otava / Nemo, 2017

Luin ~ 30.1.2018



Kuvaus:
Tositarina äidin ja pojan suhteesta, äidin alkoholiongelmasta ja sovinnon etsimisestä.

Säkenöivän äidin tuttu ilo ja karisma vaihtuvat vuoroin vetäytymiseen, takertumiseen, yksinäisyyteen ja luovuttamiseen. Mitä täytyy tapahtua, ennen kuin poika pystyy tunnustamaan koko perheeseen vaikuttavan ongelman ja onko silloin jo liian myöhäistä auttaa? Milloin hän saa aloittaa oman elämän?

Kipeästä aiheesta huolimatta Schulman piirtää äidistään kokonaisen kuvan muistaen tämän myös lämpimänä, hauskana ja hellänä ihmisenä.

Alkuteos Glöm mig myi Ruotsissa neljässä kuukaudessa satatuhatta kappaletta. Bonniers Bokklubbar palkitsi sen vuoden kirjana Göteborgin kirjamessuilla syksyllä 2017.


Kommentti:

Surullisen haikea kirja, jossa ei onneksi ollut ihan niin lohduton loppu kuin aluksi vaikutti. Kummallista ja ristiriitaista ajatella, miten toisen ihmisen ohittaminen ja "näkemättömyys" voikaan vaikuttaa toiseen ihmiseen.
Tämä oli mielestäni hieno kirja, koska vaikka poika kertoo äitinsä alkoholismista ja sen vaikutuksista koko perheeseen, lapsuuteensa ja tietenkin oikeastaan koko elämäänsä, hän ei varsinaisesti syyttele. Kerronta on toki ihmettelevää, mutta ei syyttelevää.
Hieno muistokirjoitus lahjakkaasta ja rakkaasta äidistä, jonka alkoholi vei.
(183 sivua.)

lauantai 27. tammikuuta 2018

Pirotte, Emmanuelle: Vielä tänään olemme elossa

Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa

Ranskankielinen alkuperäisteos: Today we live, 2015

Suom. Lauri Holma

Minerva Kustannus Oy, 2017


Luin ~ 27.1.2018



Kuvaus:
Vielä tänään olemme elossa on toisen maailmansodan loppuun, Ranskan ja Belgian raja-alueille sijoittuva sotakertomus. Saksan armeijan sotilaan ja orvon seitsenvuotiaan juutalaistytön epätodennäköinen kohtalonyhteys uhmaa sodan raakoja lakeja.
Päähenkilö Mathias on Saksan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jonka tehtävä on murtautua voittoisien liittoutuneiden selustaan ja tarpeen mukaan soluttautua vihollisjoukkoihin. Historiallisesti kyse on operaatio Greifista, joka toteutettiin 1944–1945.
Draama alkaa, kun kymmenittäin ihmisiä tappanut Mathias ja hänen toverinsa saavat käsiinsä orvon 7-vuotiaan juutalaistytön Renéen.
Kaunis ja riipaiseva romaani yhdistää toisen maailmansodan brutaaliuden ja inhimillisen toiveikkuuden unohtumattomaksi tarinaksi, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
Lukuisilla arvostetuilla kirja-alan tunnustuksilla palkittu teos. Kirjan pohjalta tehty elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2017 lopulla.


Kommentti
On aina vähän hämmentävää, kun lukee kirjan, jota paljon hehkutetaan ja kannessakin on plakaati, mitä palkintoja kirja on voittanut. Tämä teos on siis palkittu vuoden 2016 parhaana historiallisena romaanina Ranskassa ja elokuva tämä pohjalta on tekeillä tai jo ehkä ilmestynytkin.
Ja kaiken sen hehkutuksen jälkeen kirja ei kosketakaan itseä. Kirja oli suorastaan tylsä, vaikka tapahtumat sinänsä olivat mielenkiintoisia. Päähenkilöt, joiden tarina sinänsä oli mielenkiintoinen, jäivät etäisiksi. Lukiessa oli usein tunne, että tässä olisi selvästi aineksia isompaankin juttuun, mutta miksi tämä ei kosketa?

Juttelin aamulla tyttären kanssa kirjasta ja mietin, mistä tämä koskettamattomuus voisi johtua. Päädyin siihen, että tämä voisi kyllä toimia elokuvana paljon paremmin.
No, arvatkaas mitä äsken juuri huomasin kirjan alkulehdellä:
Teos perustuu Emmanuelle Pirotten ja Sylvester Sbillen elokuvakäsikirjoitukseen.

No kappas. Ei ihme, ettei henkilöissä ollut henkeä eikä syvyyttä - ja ei ihme, että jotkut asiat kuulostivat suorastaan oudoilta tekstin keskellä. Niiden oli varmaan tarkoituskin olla käsikirjoitusta tukevia kommentteja, mutta juonen keskellä ne vain kuulostivat oudoilta ja nakersivat suorastaan kirjan uskottavuutta.

Haluan toki nähdä tämän elokuvana.

Olipa jännä kokemus - ja nyt tietysti mietityttää, miten eri tavalla olisin kirjaa lukenut, jos olisin heti aluksi tiennyt tämän olevan elokuvan käsikirjoitus...
(255 sivua.)

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Lähde, Kalle: Loppuluisu

Kalle Lähde: Loppuluisu

Otava, 2018

Luin ~ 17.1.2018



Kuvaus:

Viekö viina Joonatanin vai onko pohjalta mahdollista nousta?
Karmeanhauskan Happotestin odotettu jatko-osa on täällä!
Joonatanilla menee huonosti. Vaimo on jättänyt, ja asunnon myymisestä saadut rahat palavat nyt hyvää vauhtia viinaan. Kuluttava elämä alkaa vaatia veronsa, mutta Joonatan itse näkee tilanteensa toisin: hän on kokenut kovia mutta nousee vielä, ja eräs nuori nainenkin tuntuu pörräävän hänen ympärillään.
Uuden lähiökodin naapurissa asuu surkea juoppo, jota Joonatan jalona miehenä auttelee - kunnes naapuri ottaa ja kuolee. Odottaako naapurin synkkä kohtalo Joonataniakin, vai onko hänestä ottamaan itseään niskasta kiinni?


Kommentti:
En enää kovin hyvin muistanut Happotestin juonta, mutta kyllä tämä sitä samaa inhorealistista kuvasta oli. Sain itseni kiinni ääneen nauramisesta ja se tuntui kyllä vähän karmivalta, koska aiheessa ei sinänsä ole yhtään mitään hilpeää. Hyvä kirja.
(205 sivua.)

tiistai 16. tammikuuta 2018

Heikkilä, Elina & Nurmi, Maarit: Minä voin mennä!

Elina Heikkilä & Maarit Nurmi: Minä voin mennä!
- Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873 - 1939

Suomen Lähetysseura, 2015

Luin ~ 15.1.2018



Kuvaus:
Minä voin mennä! -kirja valottaa Selma Rainion elämää uudella tavalla ja kuvaa hänen ainutlaatuista työtään Ambomaalla.
Selma Rainiolla oli suuri haave: hän halusi lääkäriksi. Ajatus oli rohkea, kun Suomessa oli valmistunut vasta yksi naislääkäri ja Selma itse oli käynyt pelkän tyttökoulun.
Vuonna 1908 Selma valmistui lääketieteen lisensiaatiksi viidentenätoista naisena Suomessa. Toive tehdä työtä Suomen kansan hyväksi oli opiskeluaikana muuttunut kutsumukseksi työskennellä lähetyskentällä.
Kun Rainio aloitti lääkärintyönsä vuonna 1908 keskellä nälänhätää, häneltä puuttuivat niin lääkärinvälineet, hoitajat kuin sairaalakin. Jotain sentään oli lähes rajattomasti: potilaita tuli heti ensimmäisenä päivänä yli neljäkymmentä.

Kommenttini:

Kirja sisälsi paljon otteita Selma Rainion kirjeenvaihdosta perheelleen Suomeen.
Olipa mielenkiintoista sukeltaa 1900-luvun alun maailmaan, aikaan, jolloin Suomi kuului vielä Venäjään eikä esim. naisten opiskeleminen yleensäkään ollut itsestäänselvyys. Lääkäriksi opiskeleminen sitten vielä vähemmän. Monenlaisia esteitäkin Selman tielle osui, ja opiskelu kesti todella vuosikausia. Sitten siirtyminen Afrikkaan sen ajan työoloihin. Kaikki piti käytännössä aloittaa alusta ja hyvin vähäisin varustein. Aluksi suorastaan ilman varusteita ja jopa lääkkeitä - niiden rahtaaminen Suomesta kesti kuukausitolkulla. Kirja oli kuivahkosti kirjoitettu, mutta kyllä aihe ihan mielenkiintoinen oli.
(309 sivua.)