lauantai 24. huhtikuuta 2010

Siirilä, Jussi: Juoksija

Jussi Siirilä: Juoksija

Olipahan hervoton kirja. Hulvaton, suorastaan posketon tarina.

Alkuosa oli ehkä ennakko-odotuksiin nähden hiukkasen hitaasti lämpiävä, vaikka kuvasikin päähenkilön lopulta varsin kattavasti ja antoi sopivasti taustaa myöhemmille tapahtumille.

Kun sitten varsinainen irrottelu alkoi, meno yltyi aika hulvattomaksi. Aluksi asetelma aikuisesta, lapsia yhtään ymmärtämättömästä miehestä reissussa pienen kuusivuotiaan kanssa tuntui vähän epäilyttävältä, mutta tarina kohosi sittemmin jotensakin riittävästi satu-asteelle.

Kirjassa hyödynnettiin välillä suorastaan herkullisen osuvasti ennakkoluuloisen ihmisen asenteellisuutta (etenkin kansallisuuksiin liittyviä ennakkoluuloja ja yleistyksiä) ja seikkailu nostettiin sen avulla uusiin, hykerryttäviin ulottuvuuksiin.

Kun kaksikko eteni matkallaan yhä edemmäksi ja lopulta "maitojunalla" paluumatkalle, nauroin vedet silmissä ja hyrskin välillä holtittomasti.

Loppukin oli aika sujuvan tyylinmukainen eikä ihan se kaikkein tavanomaisin. Hyvä tarina, hyvä kirja.

Muistiin: Lue vielä lisää J. Siirilää.

Yritän muuten olla kertomatta juonikuvioista tai henkilöistä liikaa, koska en itse tykkää, jos esittelijä kertoo liikaa kirjan sisällöstä.



Arvosana (19.5.): 9½

Ei kommentteja: