perjantai 26. marraskuuta 2010

Kata Kärkkäinen: Jumalasta seuraava

Kata Kärkkäinen: Jumalasta seuraava

Luettu 26.11.2010

Tosi hyvä kirja. Täytyy sanoa, että kyllä mulla oli ennakkoluuloja Kata Kärkkäisen kirjaa kohtaan, mutta onneksi otin tämän kirjan lainaan ja sain myös luettua.

Todella, todella hyvä kirja. Jotenkin rakennettu niin, että tuntuu, kuin olisi saanut bonuksena toisenkin kirjan. Juoni kääntyi uuteen tapahtumaketjuun ja tekee sen vakuuttavasti. JOpa loppu on hyvä. Sitä jännitin aika paljon, kun silloin tällöin hyvä kirja menee tärviölle kehnon, puolitiehen jätetyn tai suorastaan vääränlaisen lopun vuoksi. Mutta tässä oli kyllä tyylikäs loppu.
Tykkäsin myöskin kirjan sanamuodoista, sanoilla herkuttelusta. Suomen kieli on hieno kieli, kun sen oikein oivaltaa!

Kyseessä on siis naisen ja persoonallisuushäiriöisen miehen suhteesta toiseen potenssiin. Oikein ei voi paljon kertoa, ettei paljasta kirjan juonta. Juonen yllätyksellisyys on yksi kirjan vahvuus, siksi en ainakaan itse olisi halunnut sitä tietää etukäteen.
Suosittelen kirjaa todella!!

Ei kommentteja: