keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Drakulic, Slavenka: Aivan kuin minua ei olisi

Slavenka Drakulic: Aivan kuin minua ei olisi
alkup. Kao da me nema
Suom. Seija Uusikoski
Otava 1999
Luin ~5.2.2013
"Kaunistelematon kertomus sodan raakuuden musertaman naisen valinnasta. S.:n tarina Balkanin sodan vankileiriltä antaa kielen sotien nimettömien naisten kokemuksille, ihmisarvon riistolle ja ruumiin häpäisylle. Mutta mistä uneksii lapsi, joka hamuaa maitoa S.:n rinnoilta? Vain S. voi päättää, määräävätkö senkin kohtalon isien julmuudet."
----- Mitäpä tällaisesta kirjasta voi sanoa. Ihminen voi olla toiselle niin paha.
Balkanin tilanne on kummallinen. Muistan vielä, että oli Jugoslavia. Ihmiset elivät yhdessä. Sitten naapurit olivatkin toistensa vihollisia. Raakuus oli käsittämätöntä. Mistä se kumpusi? Joku varmaan tietää, mutta silti.., miksi?!
Mielessä pyörii, miten tuollaista kokeneet ihmiset voivat koskaan unohtaa. Kumpikaan osapuoli. Monet eivät haluakaan unohtaa, tai jos haluavat, eivät silti voi. Monet ehkä näennäisesti unohtavat ja jatkavat elämäänsä, mutta mitä on kuitenkin rikki heidän sisällään. Epätietoisuus sukulaisista? Koskaan ei ehkä varmistu, minne lähimmätkin omaiset ovat päätyneet.
Keskuudessamme elää näiden tapahtumien jäljiltä rikkinäisiä ihmisiä. Mahtaa tämä meidän elämämme tuntua heistä joskus suorastaan kornilta. Mitä kaikkea he ovat kokeneet? Kertoisivatko he, jos joku kysyisi? Tahtoisivatko he palata? Voisivatko he palata? Onko siellä mitään, minne tai miksi palata? Kokonainen suuri alue, kansat, perinteet. Kaikki hajallaan ympäri maailmaa ja osa toisaalta palanneena, mutta entinen ei kuitenkaan koskaan enää palaa.
Tietysti kammottavinta tämän kirjan aihepiiriin liittyen on se, miten naisia (ihmisiä) nöyryytetään raiskaamalla. Mitä ovat ne lapset, jotka syntyvät raiskausten seurauksena? Millaisina he kasvavat? Olisiko parempi lapselle päästä aloittamaan "puhtaalta pöydältä", vaikkapa adoptoituna, mutta omasta perinnöstään ja kulttuuristaan poissa?
Kyllä, kirja herätti kysymyksiä. Mutta ei se silti ollut liian ahdistava, vaikka sitä etukäteen vähän pelkäsinkin.
Kirjailija käytti henkilöistä vain isoa alkukirjainta. Mielenkiintoinen, uskottavuutta vahvistava valinta mielestäni.

Ainoa, mitä voi toivoa, ettei koskaan syttyisi sotaa. Ja että ne loputkin lakkaisivat. Silti se tuntuu niin toivottomalta.

Ei kommentteja: