torstai 6. maaliskuuta 2014

Raevaara, Tiina: Laukaisu

Tiina Raevaara: Laukaisu

Paasilinna, 2014

Luin ~ 06.03.2014



Kuvaus: Perhesurma on rikoksista ehkäpä vaikeimmin ymmärrettävä teko. Miksi kukaan haluaisi tuhota läheisiään, saati omia lapsiaan? Silti joku tekee niin, Suomessakin, vaikka onneksi melko harvoin.
Tiina Raevaara tutkii romaanissaan ilmiötä kaunokirjallisuuden keinoin. Romaanikerronta vie samaan aikaan lähelle kohdettaan, mutta auttaa myös etäännyttämisessä - onhan tarinassa kuitenkin kyse vain tarinasta, ei oikeasta, pakahduttavasta uutisesta.

"Aihe on vaivannut minua kauan", Raevaara kertoo. "Mietin, kuinka pienistä asioista ihmisen sortumisessa oikeastaan onkaan kyse. Olin pitkään sitä mieltä, etten voi enkä halua kirjoittaa noin raskaasta aiheesta. Lopulta tarina kuitenkin suorastaan vyöryi päälleni, ja kirjoitin kirjan ensimmäisen version kahdessa viikossa." Yhteen päivään voi mahtua koko elämä. Laukaus kuvaa juuri sellaista päivää, päivää, jolloin Pauliinan ja Kerkon perhe-elämä suistui kohti tuntematonta
.

Ei kommentteja: