perjantai 12. syyskuuta 2014

Pättikangas, Eira: Olkileijona murisee

Eira Pättikangas: Olkileijona murisee

Karisto, 2012

Luin ~ 12.9.2014

Kuvaus:
Elina tekee ratkaisevan päätöksen: hän jättää Helsingin ja palaa juurilleen pohjalaiseen pikkukylään, josta on lähtenyt mielestään lopullisesti parikymppisenä. Elina ei elättele vaaleanpunaisia harhakuvitelmia asettuessaan vuosikausia autiona tönöttäneeseen kotimökkiinsä, josta puuttuvat kaikki mukavuudet. Tärkeintä on, että on katto pään päällä ja vakituinen työpaikka läheisessä tehtaassa. Mutta unelias kyläyhteisö tarjoaakin yllätyksen toisensa jälkeen, ja pian vellovat tunteiden ja juorujen aallot Koivuperän muutaman savun kylässä…

Raikas, 1990-luvulle ajoittuva viihderomaani on pohjalaiskertojan toivottua varhaistuotantoa, joka nyt ilmestyy uutena painoksena. Kurikassa asuva Eira Pättikangas on julkaissut neljätoista Pohjanmaalle sijoittuvaa romaania, joista Olkileijona murisee on ainoa nykyelämää kuvaava teos historiallisten romaanien joukossa.


Kommentti:

Mukavaa, kevyttä viihdettä leveällä pohojammaan murteella höystettynä. Tykkäsin kirjasta, tosin välillä oli vaikea ihan täysin hahmottaa, mitä vuosikymmentä oikeastaan eletään. Tuossa kuvauksessahan väitetään, että 1990-lukua, mutta kyllä tässä ennemminkin ollaan 1960-70-luvuilla.

Ei kommentteja: