torstai 26. helmikuuta 2015

Dodge, M. Mapes: Hopealuistimet

M. Mapes Dodge: Hopealuistimet

Hans Brinker or The Silver Skates

WSOY, ? painos, 1982

Luin ~ 26.2.2015



Suosittelin tätä klassikkokirjaa kuopukselle ja luin itsekin uudelleen.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Mathis, Ayana: Huonetta ja sukua

Ayana Mathis: Huonetta ja sukua

The Twelve Tribes of Hattie, 2012
Suom. Helene Bützow

WSOY, 2014

Luin ~ 25.2.2015

tiistai 10. helmikuuta 2015

Heinonen, Henna Helmi: Miisa voittaa kultaa

Henna Helmi Heinonen: Miisa voittaa kultaa

Tammi, 2015

Luin ~ 9.2.2015

Jatkoa kirjalle Miisan kaksoisaxel.



Jännittävä jatko-osa hyvän vastaanoton saaneelle Miisan kaksoisaxelille.

Miisa lähtee kauden ensimmäisiin luistelukilpailuihin ilman suuria odotuksia, kun taas Miisan paras kaveri Katariina lataa itselleen paineita kilpailuista. Yllättäen Kata kuitenkin sortuu paineiden alla, Miisa voittaa sarjansa ja ystävyys joutuu koetukselle.

Miisaa askarruttaa myös se, että pikkusisko Minttu pääsee edistyneiden ryhmään paljon Miisaa aikaisemmin.

Ja onko Anton Miisan ystävä vai poikaystävä?

perjantai 6. helmikuuta 2015

Campbell, Ross: Rakkaudesta murkkuun

Ross Campbell: Rakkaudesta murkkuun

How to Really Love Your Teenager, 1981

Suom. Tellervo Ihalainen

Karas-Sana Oy, 1982

Luin ~~ 6.2.2015

Pitkään ja hartaasti kahlattu kirja on nyt luettuna. Hienoja ajatuksia nuorten kanssa toimimisesta, kristillisellä arvopohjalla. Jonkin verran kyllä häiritsi tieto kirjan ilmestymisajankohdasta 1980-luvulla, jolloin siis itse olen ollut nuori. Nyt kun asioita tarkastelee teini-ikäisten vanhempana.
Kuitenkin kirjassa oli paljon ajattomia asioita ja yllättävänkin samanoloisia ajatuksia "nykymenosta".

Päällimmäisenä jäi mieleen ajatus siitä, että on tärkeää, että nuori tietää vanhempiensa rakastavan häntä. Eipä sitä aina niin kauhean helppo ole ilmaista. Arjessa tulee välillä paljon törmäyksiä, ärsyyntymistä, äkkipikaisuutta. Ikävää palautetta tulee helposti mieleen, mutta missä muodossa ja missä tilanteessa sen kertoisi, jotta siitä olisi ennemmin hyötyä kuin haittaa.
Erilaiset luonteet kun törmäilevät, olisi aina hyvä selvittää asiat kunnolla. Tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta on todellisuudessa vaikeampaa kuin voisi kuvitellakaan. Arjessa tilanteet tulevat ja menevät niin nopeasti.

Luulin aina, että jos periaatteena on selvittää kaikki ikävät asiat "ennen kuin aurinko laskee", ei voi kovin pahoja hankauksia tulla. Mutta esikoisen kanssa taisteleminen on osoittanut, että illalla viimeksi palaveeraaminen oikeastaan vain pahentaa joitain tilanteita. Aamullakaan ennen töihin- ja kouluunlähtöä ei viitsisi (eikä oikeasti kannata!) aloittaa asioiden selvittelyä. Seuraavana päivänä se jo tuntuu vanhojen kaivelulta. Ole siinä sitten. Huoh.
Kun jokainen lapsikin on sitten vielä yksilö. Mikä toisen kanssa tuntuu toimivan, ei toiselle käy ollenkaan. Toinen huoh.
Kirja herätti ajatuksia, hyvä niin.

torstai 5. helmikuuta 2015

Karon, Jan: Rakkaus asuu pappilassa

Jan Karon: Rakkaus asuu pappilassa

These High, Green Hills, 1996

Suom. Outi M. Kättö

Aika Oy, Kristilliset Kirjat, 2001

Luin ~ 5.2.2015

Jatkoa Pappila-sarjalle, 3- osa.


Kuvaus:
Rakkaus asuu pappilassa on ihastuttavan Pappila-sarjan kolmas osa. Herran kappelin kirkkoherra Tim joutuu pohtimaan rakkauden monia säikeitä tukiessaan Dooley-pojan varttumista kohti aikuisuutta tutustuessaan kovia kokeneeseen Lace Turneriin ja ennen kaikkea rakentaessaan kestävää pohjaa elämänsä rakkaudelle.
Mitfordin hulvattomat asukit touhuavat askareidensa kanssa, päivittelevät naapuriensa tempauksia ja odottavat Toivokodin valmistumista. Jokin kuitenkin heittää varjon muuten niin aurinkoiseen kylään, ja pastori Tim joutuu tahtomattaan puuttumaan sen seurauksiin. Pappila-sarjan kirjat sopivat hyvän kirjan ystäville.



- Oma kommentti -
Nyt kun tätä kirjasarjaa ajattelee, huomaan, että tämä olisi varmaan ollut tosi hyvä ääneenluettavaksi (miehen kanssa). Toisaalta nyt kun olen lukenut 3 osaa, niin voisihan tähän hypätä nytkin mukaan, mutta aika paljon olennaista henkilöistä jäisi pois.
Lämminhenkinen. Se on sana, joka tulee mieleen näistä Pappila-kirjoista. Kuivakkaa huumoria, inhimillisyyttä ja kaikesta maalaiskylämäisyydestään huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) melkoisen mielenkiintoisia juonenkäänteitä!
Tätä sarjaa tekee mieli lukea harkitun rauhallisesti, ettei vain tarina loppuisi liian pian. :)