lauantai 30. huhtikuuta 2016

Weaver, Eva: Jacobin takki

Eva Weaver: Jacobin takki

The Puppet Boy of Warsaw, 2013

Suom. Anna Lönnroth

WSOY, 2015

Luin ~ 30.4.2016



Kuvaus : Jacobin takki on eeppinen kertomus rohkeudesta ja toivosta keskellä suurinta pimeyttä. Varsovan geton juutalaispoika Mika perii isoisänsä merkillisen päällystakin ja löytää tämän kätkemät taidokkaat käsinuket. Mika ilahduttaa nukketeatterilla geton orpolapsia, mutta pian myös natsit vaativat viihdykettä kapakkailtoihinsa. Näin Mika saa leipää nälkäisen perheensä pöytään. Mutta pian Mika jo auttaa valtavan takin kätköissä pikkulapsia ulos getosta.
Natsien sotaonni kääntyy, ja nyt heitä lastataan samoihin karjavaunuihin joilla he kyyditsivät juutalaisia kaasukammioihin. Max, saksalaissotilas, joka kerran pelastaa Mikan perheen kuolemanleiriltä, joutuu itse Siperiaan. Lopulta heidän kohtalonsa kietoutuvat vielä eriskummallisesti yhteen.


Kommentti
Jännä fiilis tästä kirjasta. Ensinnäkin, tykkäsin kovasti. Hienoa, miten samassa kirjassa oli nyt sekä juutalaiskertomus suoraan Varsovan ghetosta ja lisäksi (ainakin itselleni harvemmin silmään osunut) saksalaissotilaan kertomus. Vankileirit Siperiassa ovat jotenkin historiankirjoituksessa jääneet juutalaisten kokeman alle. Minusta on tärkeää kuulla tarinasta muitakin puolia, se ei mielestäni mitenkään vähennä juutalaisten kokemaa vääryyttä.
En tiedä, johtuiko kokemus omasta lukuaktiivisuudesta, mutta jotenkin alun tarina Mikan kertomana oli parempi (siis kirjallisesti). Jonkunkin kerran kirjan jälkiosassa tuli tunne, että kirjailija vähän oikaisi joissain kohtia. Olisiko kirja venynyt liikaa vai eikö- tarina kantanut siinä kohdassa ihan niin hyvin...? Oikein hyvin oli kuvattu jälkimmäinenkin osuus, mutta vähän se jäi keskeneräisemmän oloiseksi kuin alku.
Tykkäsin oikein paljon kirjan loppuratkaisusta, mutta sekin oli ehkä vähän hätäisen oloisesti toteutettu. Ihan riittävän pitkä ja täysi tarina tämä oli toki, mutta jostain syystä hieman keskeneräisen oloinen tuo loppupuoli.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kinnunen, Tommi: Lopotti

Tommi Kinnunen: Lopotti

WSOY, 2016

Luin ~ 19.4.2016



Kuvaus: "Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo.
"Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin.
Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Salaa hän haaveilee omasta perheestä. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla.
Millaista on elää koko elämänsä sivullisena, toivoa että eräänä päivänä ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota eroihin vaan yhtäläisyyksiin? Millaista on kulkea pitkä matka tullakseen siksi, joka tahtoo olla tai joka ehkä jo oli?

Tommi Kinnunen kirjoittaa vahvasti toiseudesta ja oman tien löytämisestä, halusta tulla isäksi sekä taidosta olla äiti.

Lopotti jatkaa menestysromaani Neljäntienristeyksen tarinaa, mutta on oma itsenäinen teoksensa.
Tommi Kinnunen on (s.1973) työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Hän on kotoisin Kuusamosta ja asuu tällä hetkellä Turussa. Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys (2014) on ollut myynti- ja arvostelumenestys, jonka oikeudet on tähän mennessä myyty neljääntoista maahan.


Kommentti. Pidin kirjasta, mutta narisen, koska en tykännyt yhtään tuosta hyppivästä rakenteesta. Meinasin oikeasti jättää kirjan kesken, kun en vielä sivulla 60+ ollut varma, kumpaa aikaa/henkilöä mikäkin luku käsitteli. Lopulta kirjoititn henkilöt kummastakin ajanjaksosta erilliselle lapulle ja siitä aloin päästä paremmin jyvälle. Vaikka olen siis lukenut Neljäntienristeyksen ja tiesin kyllä henkilöt.
Sinänsä epäoleellinen asia, mutta voi häiritä lukemista todella paljon - tulee tunne, että pitää vähän väliä tarkistella, että olenkohan nyt oikeassa ajassa ja oikeissa henkilöissä. Varsinkin, kun osittain puhuttiin vielä samoista henkilöistä. Huoh.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Loridan-Ivens, Marceline: Isä, et koskaan palannut

Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut
- minun keskitysleiritarinani

Alkuteos: Et tu n'es pas revenu, 2015

Suom. Marja Luoma

Gummerus, 2016

Luin ~ 5.4.2016



Kuvaus: ”Sinä olet vielä nuori, sinä palaat. Minä en palaa.”

Näin sanoi neljätoistavuotiaan Marcelinen isä tyttärelleen matkalla, jonka päätepiste oli Birkenaun keskitysleiri. Isän ennuste toteutui, vaikka Marceline itse toivoi, että nimenomaan isä palaisi, hoitamaan perhettä.

Vierekkäisille leireille päätyneet isä ja tytär kykenivät viestittelemään vain kerran: Marceline sai pienen viestin paperilapulla. Hän ei pystynyt vastaamaan kirjeellä, mutta lähetti isälleen kaasutettujen vaatteiden seasta löytämänsä kultahipun. Nyt, seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin Marcline kirjoittaa isälleen ja kertoo mitä leireillä ja niiden jälkeen koki: äiti ei tullut vastaan asemalle.

Loridan-Ivens kirjoittaa viiltävän tarkasti, muistuttaa vastuustamme ymmärtää historiaa ja kritisoiden valtaapitäviä: ”En usko Ranskan viralliseen historiankirjoitukseen.”

Kirjan on Loridan-Ivensin kanssa kirjoittanut kymmenen tietoteosta aiemmin tehnyt toimittaja-kirjailija Judith Perrignon. Ranskalainen kirjallisuuslehti LIRE-lehti valitsi Isä, et koskaan palannut -kirjan vuoden 2015 parhaaksi elämäkerraksi.


Kommentti/
Koruton kertomus, hyvin henkilökohtainen. Todellakin vaikuttaa enemmän tyttären kirjeeltä kuolleelle isällen kuin niinkään romaanilta, onhan kirja myös melko lyhyt. Hyvällä tavalla näin.