Eleanor Oliphant is Completely Fine, 2017
Suom. Sari Karhulahti
WSOY, 2018
Luin ~ 10.3.2018
Kuvaus :
Saanko esitellä Eleanorin, vuoden epätodennäköisimmän sankarin?
"Eleanorille kuuluu ihan hyvää" kertoo hykerryttävästi ja silti liikuttavasti yksinäisyydestä. Eleanor elää yksinään jämptisti organisoitua elämää. Joka päivä töissä hän käyttää samoja vaatteita ja nauttii samanlaisen lounaan. Hän ei oikein osaa olla ihmisten kanssa vaan sanoa paukauttaa äkkiväärästi mitä ajattelee.
Kun työviikko on takana, Eleanor katoaa kotiinsa noutopizzan ja votkapullon kanssa eikä puhu kenellekään ennen maanantaita. Ainoat kontaktit joita Eleanor näyttää pitävän yllä, ovat viikoittaiset puhelut äidille ja sosiaalityöntekijän käynnit. Vaikka Eleanor on vasta nuori aikuinen, hän elää kuin kaikki olisi jo ohi. Miksi Eleanor on sellainen kuin on?
Yksi ystävällinen teko työtoverilta alkaa murtaa muuria Eleanorin ympäriltä, ja lopulta Eleanor saa huomata lohdullisesti: koskaan ei ole liian myöhäistä. Mikään.
Kommentti
Mitenkähän sen nyt lyhyesti kertoisi spoilaamatta juonta.. Lukiessa oli alkuun omat epäilyni. Eleanorin hahmo oli aika hämmentävä, jopa mietin, onko henkilö liiankin erikoinen tai erilainen. Mutta kun tarina jatkuu, Eleanorista ei voi olla pitämättä. Erityisesti tykkäsin siitä, että loppuratkaisu ei ollut niin arvattava kuin olisi voinut luulla - ja mitä lukija tietysti toivoikin.. Eleanorin hahmoon kiintyi vähitellen ja tämä kirja jätti jotenkin jäljen sydämeen.
Taas hyvä kirja siinä mielessä, että tavallaan kepeää ja kiinnostavaa kerrontaa, mutta aiheena paljon syvempi kuin päällepäin näytti.
Tätä suosittelen <3 .
(431 sivua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti