lauantai 17. maaliskuuta 2018

Willows, Elin: Sisämaa

Elin Willows: Sisämaa

Inlandet, 2018

Suom. Raija Rintamäki

Luin ~ 17.3.2018


Kuvaus
Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän jossakin muualla? Miten tullaan osaksi jotakin uutta?

Nuori nainen muuttaa Tukholmasta poikaystävänsä kotiseudulle, pieneen taajamaan Norrlandiin, sisämaahan Ruotsin pohjoiseen. Mutta seurustelusuhde loppuu ennen kuin he edes pääsevät perille. Nainen menee töihin ruokakauppaan ja jää asumaan seudulle syystä, jota ei itsekään oikein ymmärrä. Hitaasti ja varmasti hän etsii paikkaansa paikkakunnalla, antaa sen etsiä paikkaa itsestään. Uudessa yhteisössä on toiset, tuntemattomat koodit. Täällä jätetään ovet lukitsematta, ryypätään Hotellilla lauantaisin, ajetaan autoa jäällä.
Sisämaa on omavaloinen esikoisromaani poislähdöstä ja muutoksesta. Sen riisuttu, tarkkarajainen kerronta tutkii arjen konkreettista rakentumista, pikkupaikkakunnan mielenlaatua ja sitä miten ympäristö voi peilata ihmisen sisäistä maisemaa, vapauden ja yksinäisyyden välistä suhdetta.

Kommentti:
Tykkäsin kovasti tästä kirjasta. Kerronta oli jännän lakonista, joka toisaalta kuvasi päähenkilöä jo sellaisenaan ja vei mukanaan. Myös ajankulun hajanaisuus ja lievä epälooginen hyppelehtiminen antoi mielestäni kutkuttavasti ja rivien välistä ymmärtää, miten hämmentynyt ja alakuloinen (en halua käyttää sanaa masnetunut tässä) hän oli. Oli mukava kokemus lukea tällainen tarina, jossa melko vähäeleisesti, muttei silti yhtään tylsästi alun alavire muuttuu loppua kohti hieman valoisammaksi.
Kerrassaan hieno kirja. ( 190 sivua.)

Ei kommentteja: